Olisiko aika jo luopua taistelusta
ja antaa elämän viedä?
Kaivaa pehmeyden,
laittaa silmät kiinni.
Ja odottaa.
Antaa auringon tulla,
jos se on tullakseen.
Ja sateen viileyden.
Sytytän takan ja mietin,
kuinka terävänäköinen ihminen voikaan olla
hypätessään tuntemattomaan.
Kuinka kauan siitä on,
kun viimeksi sallin tuulen tulla
- olla hiljaa ja odottaa,
eikä määrätä tuulen suuntaa.
Sillä onhan se tapa selviytyä,
kun ei hyppää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti