Työpaikalla keskellä sanojen ilotulitusta
- kaikilla on miljoona omaa asiaa -
minä yritän koota jatkuvasti keskeytyviä ajatuksiani
ei siitä tule mitään
ne repalotuvat
lakaistuvat nurkkiin häpeämään.
Pitäisi päättää tässä ja nyt
pitäisi
ja minä olen kuolemanväsynyt.
Minusta ei ole täyttämään tyhjyyttä.
Minun ajatuksieni rispaantuneet riekaleet häpeävät omissa nurkissaan.
Miten ne korjaan,
kun voimani eivät riitä niiden keräämiseen,
olematon aikani väistelee minua?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti