keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Pöpöjen tulo

Väsyneenä huomaa flunssan tulon aikaisin.
Hengästys tulee,
mutta voimat ovat vielä tallessa
kadotakseen kohta.
Auton jäinen penkki tuntuu kylmemmältä kuin yleensä.

sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Kapteeni Aika

Siitä tietää aikuistuneensa, kun hyvän ruoan haistamisesta tulee sama mielihyvä, kuin sen syömisestä - nyt ei enää tarvitse samalla tavalla ruokaa. Kun lapsi kokee elämyksen järven jäällä laukatessaan niin paljon kuin hevosesta pääsee lumen tuprutessa hiihtäjien punaisille poskille. Voi muistaa, miltä se tuntuu, kokea sen kuin haistamalla. Tunnistamisen ilo.

torstai 12. helmikuuta 2009

Karmosiininpunainen humu

Koko sielu kohtaa
se rävähtää kohti
herkkiä herkkiä ihmisiä, hauraita koskea ihmisyydellä
ja ärsyttävän kiinni omissa kulttuureissaan

mies nais

hän pelkää.

tiistai 10. helmikuuta 2009

Luisuu

Pelkään menettäväni otteen
pidän kiinni reunasta
se luisuu.

Kaiken teen huonosti
kaikessa olen kiinni vähän
juuri ja juuri sormenpäiden kosketus
kaikilla elämän alueilla.

maanantai 9. helmikuuta 2009

Maanantai

Viikossa voisi olla vaikkapa yksi sellainen työtehtävä,
johon ei kätkeytyisi valtaisa haaste.

Haaskat näykkivät
ja naamioituminen näyttäytyy pakollisena:
Olisipa pelkkä hiljaisuus
osaaminen
kohtaaminen vailla fraseologiaa.

Yksinkertaisempaa olisi kohdata haaste,
mennä suorana eteenpäin.

lauantai 7. helmikuuta 2009

Kestämätön perusta

Millainen perusta on talossa, joka on salakavalasti muuttunut kulissiksi kasvualustaksi? Ja sen elinkaaren aikana, mitä kaikkea se nielaisee sisäänsä, valtaisia määriä tulevaisuuden ilmaa ja elämää minun lapsiltani, lapsenlapsiltani ja heidän lapsiltaan. Mikä riivattu saa meidät asumaan näissä taloissa!

Voi, miten paljon minä rakastankaan sitä, että joku tässä maailmassa viitsii ajatella! Että joku vielä uskoo johonkin ja yrittää. Minä joskus luulin, että se on pelkkä puukon terän vilahdus, jota minä rakastan, mutta nyt ymmärrän, että pelkkä puukko ei riitä, sen pitää olla parantava puukko. Jos joskus vielä siihen liittyisi terien terä...

Osaamattomuuteni tietämättömyyteni kyvyttömyyteni painaa minut jälleen peiton alle. Tiedän liikaa voidakseni nukkua rauhassa. Onko meillä aikaa keskustella sälästä?

Muutoksen hengitys

Näitä hetkiä pelkään,
kun ne eivät täytykään itsestään
jatkuvalla tekemisellä

Kaipuu yllättää
muutos näykki jo lahkeita
seireenit laulavat
kaipuu minussa riisuu suojauksen

Yritän hallita,
mutta kaipuu on edennyt jo iholle
silmät etsivät
ja ottavat
sisin huutaa

Tukahdutan
olen hiljaa, kun ympäriltäni sammutetaan valot,
vaikka olen yhä siellä

ja pienikin kipinä on vaarallinen,
sillä ideologioiden soihdut sammuvat harvaan
ja kytevät pitkään.

maanantai 2. helmikuuta 2009

Iltapuhde

Mandariinin ja murojen tuoksu
ja kaakaota
astianpesukoneen vaimea jylläys
hikiset vaatteet
ja suihkusta juuri loppunut lämmin vesi

ehkä pitäisi hankkia isompi varaaja
ehkä ei